Tutustu tiimiimme
Tietoa meistä
trimmaaja
Julia Heininen
Olen D'tailsin pääyrittäjä. Trimmaajana olen toiminut vuodesta 2014 ja olen suorittanut sekä eläintenhoidon perustutkinnon että trimmaajan ammattitutkinnon. Urallani olen toiminut mm. trimmaajien kouluttajana ja hoitanut myös muita trimmaukseen liittyviä työtehtäviä.Trimmaan kaikkia turkinlaatuja niin saksin kuin nyppien erikoisosaamisenani spanielit ja laskeutuvaturkkiset koirat.
Vapaa-ajallani harrastan koirieni kanssa pääasiassa koiranäyttelyitä. Sydänrotuni on tiibetinterrieri, joita kasvatan kennelnimellä Yvonian.
Tärkeintä minulle on, että lemmikki viihtyy käsittelyssäni. Siisti työnjälki ja tyytyväinen asiakas ovat minulle kunnia-asioita - sydämellisesti tervetuloa!
trimmaaja ja urheilukoirahieroja
Salla
Hei! Nimeni on Salla ja olen työskennellyt trimmaajana vuodesta 2019 lähtien. Olen opiskellut eläintehoitajan perustutkinnon ja trimmaajan ammattitutkinnon. Minua kiinnostaa koirien kokonaisvaltainen hyvinvointi jonka takia olen opiskellut myös urheilukoirahierojaksi Tampereen koirahierojakoululla.
Koirien kanssa työskentelyn lisäksi olen intohimoinen agilityharrastaja. Kotoa löytyy kolme koiraa ja vapaa-aika kuluukin koirien kanssa ulkoillessa ja harrastaessa.
Trimmaaminen kuuluu osana koiran hyvinvoinnista huolehtimiseen. Puhdas ja takuton turkki on paitsi kaunis, myös mukava koiran kantaa. Trimmaan kotikoiria laajalla rotukirjolla saksin ja nyppien. Tervetuloa Jokiniemeen trimmiin tai kysymään neuvoa koiran turkinhoitoon liittyen!